Päättäjien Metsäakatemian maastojakso järjestettiin Kainuussa 15.-17.5.

Nelipäiväinen Päättäjien Metsäakatemian 46. kurssi järjestettiin toukokuussa Kirkkonummella ja Kainuussa. Maastojaksolla 15.-17.5. päättäjät yhteiskunnan eri sektoreilta tutustuivat monipuolisesti metsäalan toimintaan, toimijoihin sekä metsäalaa koskettaviin ajankohtaisiin kysymyksiin.

Kurssille osallistuneet 35 päättäjää tutustuivat ensimmäisen päivän hakkuukohteella suomalaiseen metsätalouteen, talousmetsän luonnonhoitoon ja kuultiin puheenvuoro metsäalan työvoimapulan vaikutuksista. Keskustelu metsänomistajan ja hakkuukoneyrittäjän kanssa hahmotti kurssilaisille, millainen rooli yrittäjällä ja metsänomistajalla on puunhankinnan ketjussa. Vilkas keskustelu toi esiin erilaisia näkökulmia ja pohdittavaa esimerkiksi erilaisten hakkuutapojen merkityksestä monimuotoisuudelle. Vierailu järjestettiin yhteistyössä Metsähallituksen ja Metsänhoitoyhdistys Kainuun kanssa.

Puun matka metsästä jatkui Kuhmo Oy:n sahalle, jossa nähtiin kuinka tukki jalostui parruiksi, lankuiksi ja laudoiksi. Vierailulla saimme muun muassa nähdä kuinka moderni lajittelujärjestelmä huolehtii, että puusta saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti. Kuulimme myös, mikä on sahateollisuuden merkitys metsäalan arvoketjussa ja että egyptinparru on tärkeä vientituote.

Kuhmossa ollaan edelläkävijöitä myös puurakentamisessa. Seurasimme puun matkaa CrossLamille, joka valmistaa siitä ristiinliimattuja massiivipuulevyjä.  Paikallinen raaka-aine ja osaaminen takaavat laadukkaan lopputuloksen.

Yksittäinen CLT-levy toimii sekä rakennuksen kantavana rakenteena että valmiina sisäpintana.Tähän kokonaisuuteen Metsäakatemian kurssi tutustui Tuupalan koululla, joka on Suomen ensimmäinen CLT-elementeistä rakennettu koulu, ja jonka rakennusmenetelmän on kehittänyt Oy CrossLam Kuhmo Ltd. Kotimaisesta massiivipuusta ristiinlaminoidut CLT-levyt yhdistävät helppouden, ekologisuuden ja kauneuden elementtirakentamisessa.

Luontokeskus Petola Kuhmossa vei kurssilaiset suurpetojen maailmaan. Illan puheenvuorossa kuultiin faktoja Suomen suurpedoista ja tutustuttiin suurpedoista kertovaan näyttelyyn.

Metsien suojeluasioihin pureuduimme Lentuan luonnonsuojelualueella. Vierailun aikana kuulimme Suomen metsien suojelusta, metsien monimuotoisuuden tilasta, suojelualueiden hoidosta ja elinympäristöjen ylläpidosta.

Lisäksi kuultiin puheenvuoro siitä, miten ympäristökasvatuksen malleja sovelletaan ilmastokasvatukseen. Kurssilla kuultiin lisäksi faktoja Suomen pedoista, metsien terveysvaikutuksista sekä matkailusta ja virkistyskäytöstä.

Kurssin lopuksi tutustuttiin St1:n biojalostamoon ja siihen, miten sahojen sivuvirta sahanpuru muuntuu biopolttoaineeksi ja miten sivuvirroista syntyy monenlaisia biotuotteita.

Lisätietoa retkeilyn teemoista ja sisällöistä

Maastojakson suunnittelussa Päättäjien Metsäakatemiaa tuki kainuulaisista metsäalan toimijoista koottu suunnitteluryhmä. Päättäjien Metsäakatemia-kurssin rahoittivat Maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen Metsäsäätiö. Alle on koottu laajasti taustatietoa metsistä ja Metsäakatemian maastojaksoon liittyviestä teemoista.

Lue lisää Metsäakatemian vierailukohteista täältä ja tutustu maastojaksolla pidettyihin alustuksiin täällä.

Seminaaripäivänä Kirkkonummella pidettyihin alustuksiin voit tutustua täällä.


Metsävarat ja talousmetsän hoito:

Metsäalan työvoimapula pullonkaulana:

Metsien suojelu ja monikäyttö:

Puurakentaminen ja metsäteollisuus:

Muuta mielenkiintoista metsiin liittyvää tietoa:

Päättäjien Metsäakatemiaa rahoittaa Suomen Metsäsäätiö sekä maa- ja metsätalousministeriö.

Tutustu Päättäjien Metsäakatemiaan ja lue lisää Metsäakatemian esitteestä.

Kirjoittaja

Annamari Heikkinen

Kirjoita kommentti