Selvitykset & tutkimukset
Suomen Metsäyhdistys tekee erityisesti nuoriin ja nuorisoviestintään liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä yhteistyössä muiden metsäalan toimijoiden kanssa koko alan hyödynnettäväksi.
Nuorten metsäbarometri
Nuorten metsäbarometrin tulokset kertovat 15-25 vuotiaiden suomalaisten metsäsuhteesta sekä metsien käyttöön ja metsä- ja puualaan liittyvistä mielikuvista. Barometrin toteutti Taloustutkimus Suomen Metsäyhdistyksen tilauksesta Metsämiesten Säätiön ja Aili ja Yrjö Rasin säätiön rahoituksella.
Samassa metsässä -tutkimushanke
TTS Työtehoseuran ja Suomen Metsäyhdistyksen yhteisessä kolmivuotisessa (2020-2022) tutkimuksessa selvitettiin metsäalan koulutuksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden opiskelupaikan valintaan vaikuttaneita tekijöitä niin metsäalan ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin. Hankkeessa selvitettiin nuorten mielikuvat, arvot ja muut motivaatiotekijät, jotka ovat saaneet heidät hakeutumaan metsäalan opintoihin sekä uravalintatekijöiden kohtaaminen metsäalan muuttuvien työelämätarpeiden kanssa. Tutkimushankkeen rahoitti Metsämiesten säätiö.
Tiedotteita
Selvitys nuorten ajatuksista puurakentamisesta, asuinympäristöstä ja siihen vaikuttamisesta
Suomen Metsäyhdistys teki yhdessä a-lehtien kanssa kyselyn nuorille heidän ajatuksistaan asuinympäristöstä ja mahdollisuuksista vaikuttaa siihen. Samalla selvitettiin heidän toiveitaan tulevaisuuden asuinympäristöstä ja asumismuodoista. Näihin liittyen kysyttiin, mitä mieltä nuoret ovat puurakentamisesta ja puun käytöstä rakennusmateriaalina. Kysely tehtiin maaliskuun puolivälissä vuonna 2020. Rahoittajana oli Ympäristöministeriön Puurakentamisen -ohjelma.
Metsäsuhteita
Kantar TNS selvitti suomalaisten metsään liittyviä tunnetiloja ja niihin liittyviä tarpeita vuonna 2018. Vastaavaa selvitystä ei ole aiemmin tehty koko väestöä edustavalla tavalla. Suomalainen metsäsuhde on koko metsäkulttuurin kattava ilmiö, joka lähtee ajatuksesta, että jokaisella on suhde ympäristöönsä. Suomessa metsät muodostavat pitkälti sen elementin, johon ihmiset luovat ympäristösuhteensa. Metsäsuhteita haluttiin tarkastella myös tunnetilojen kautta, koska metsäsuhteisiin vaikuttavat arvojen, käsitysten, uskomusten, tietojen ja kokemusten lisäksi myös tunteet. Selvitys oli osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ja Suomen Metsäyhdistyksen ja Suomen Metsämuseo Luston toteuttamaa Kestävästi metsäsuhteessa hanketta.
Tiedotteita