Uusi puu -kilpailun voitti havusellusta tehty muovikelmun korvaaja

Innomost-raaka-aine kosmetiikkateollisuuteen.|Uusi puu -kilpailussa palkittu Soilfood on kehittänyt maanparannusaineita metsäteollisuuden ohessa syntyvistä kuituvirroista. Kuiduilla korvataan uusiutumattomien ravinteiden, kuten fosforin käyttöä. Kuitujen lisääminen parantaa peltomaan kykyä pidättää ravinteita ja vähentää maatalouden ravinnepäästöjä. Kuvassa Soilfood-maanparannusaineen levitystä.|Woodlyn ensimmäisiä käyttäjiä on Järvikylä.|Woodion kehittämä puukomposiittipohjainen lavuaari.

Kolmatta kertaa järjestetyssä Uusi puu -kilpailussa etsittiin jälleen uusia puukuidusta tehtyjä tuotteita. Voittajaksi valittiin tuorekelmun ja esimerkiksi ruukkuyrttien pakkausmuovin korvaamiseen soveltuva puupohjainen Woodly, jonka on kehittänyt startup-yritys Welmu International.

Kilpailuun osallistuvien ratkaisujen ei tarvinnut vielä olla valmiita, mutta vaatimuksena oli, että niiden on oltava kaupallisesti toteutettavia, konkreettisia ehdotuksia. Arviointikriteereitä olivat kyky vastata valittuun haasteeseen, yhteiskunnallinen merkittävyys ja taloudellinen potentiaali, kestävän kehityksen periaatteiden täyttyminen ja innovatiivinen puun käyttäminen.

Voittajia etsittiin viidessä kategoriassa: resurssiniukkuus, tiedostava kuluttaminen, kaupungistuminen, väestörakenteen muuttuminen ja digitalisoituminen. Woodly voitti sekä kokonaiskilpailun että kategorian tiedostava kuluttaminen.

Yhteensä kilpailuun osallistui 16 ehdotusta. Digitalisoituminen-kategoriaan ehdokkaita ei tänä vuonna tullut.

Woodlyn ensimmäisiä käyttäjiä on Järvikylä.
Welmu Internationalin kehittämän selluloosapohjaisen Woodly-materiaalin ensimmäisiä käyttäjiä on ruukkuyrttejä- ja kasveja valmistava Järvikylä. Ensimmäiset Järvikylän Woodly-pakkaukset tulevat kauppoihin ensi vuonna.

Voittaja saadaan nopeasti kaupan hyllylle

Woodly-materiaalin pääraaka-aine on havusellu. Se on vielä tuotekehitysvaiheessa oleva kirkas, perinteisen öljypohjaisen muovin kaltainen selluloosaan perustuva tuote, joka taipuu moneen eri käyttötarkoitukseen.

Ensi vuoden aikana tuotetta voidaan nähdä jo kauppojen hyllyillä, sillä Welmu on tehnyt yhteistyösopimuksen ruukkusalaatteja ja -yrttejä tuottavan Järvikylän kanssa. Voi siis olla, että pian kaupasta basilikaruukkua ostaessa pakkauksen muovi ei olekaan enää perinteistä öljypohjaista muovia.

Kalvomateriaalin lisäksi Woodly taipuu myös muuksi. Tällä hetkellä yrityksellä on sen toimitusjohtajan Jaakko Kamisen mukaan kolme eri tuotantolinjaa.

Yksi linja valmistaa kalvomateriaaleja, kuten Järvikylän pakkauksiin valmistettavaa perinteisen tuorekelmun kaltaista tuotetta. Toinen valmistaa ruiskupuristettuja tuotteita, kuten pulloja ja rasioita ja kolmas kartongin ja paperin päällysteitä esimerkiksi pikaruokapakkauksiin.

Woodlyn etuna on, että sitä voidaan tuottaa samoilla tuotantolinjoilla kuin perinteistä muovia. Mittavia investointeja tai tuotantoprosessien muutoksia ei tarvita.

”Meille oli alusta asti tärkeää, ettei uusia tehdasinvestointeja tarvita. Ympäristövaikutukset saadaan positiivisiksi, kun materiaali saadaan markkinoille mahdollisimman laajasti”, Kaminen sanoo.

Innomost-raaka-aine kosmetiikkateollisuuteen.
Innomost valmistaa koivukuoresta kosmetiikan raaka-aineita. Niillä voidaan korvata esimerkiksi elintarvikeperäisiä raaka-aineita ja ruoantuotantoon kelpaavilla, pelloilla kasvatettuja kasveja.

Maanparannusta ja puisia lavuaareja

Tuomaristo huomautti, että päivittäistavarakaupassa on lukuisia tuotteita, joihin muovin korvaajaa tarvitaan. ”Woodlyn markkinapotentiaali on suuri. Se on helppo viedä kansainvälisille markkinoille”, sanoo Uusi puu -hankkeen projektipäällikkö Susanna Winqvist.

Kilpailulla on iso merkitys myös Welmulle. Yritys ei vielä ole markkinoinut tuotettaan erityisen paljon, mutta kilpailusta saatu tunnustus avittaa siinä.

”Kyllä tämä tuo tunnustusta meidän työllemme ja legitimoi tekemämme innovaation. Tämä on meille monella tavalla arvokas tunnustus”, Welmun Kaminen sanoo.

Welmun lisäksi kilpailussa tunnustusta sai kolme muuta yritystä. Kaupungistuminen-kategorian voitti Woodio kehittämällään vedenkestävällä komposiitilla. Sen ensimmäinen sovellus on puukomposiitista valmistettava lavuaari.

Väestörakenteen muutokset -kategoriassa voittajaksi valittiin Innomost, joka valmistaa koivukuoresta kosmetiikan raaka-aineita. Resurssiniukkuus-kategorian voittajaksi valittiin Soilfood metsäteollisuuden sivuvirroista jalostetuilla maanparannuskuiduilla. Sen tuotteilla korvataan uusiutumattomien ravinnelannoitteiden, kuten fosforin käyttöä.

Uusi biotalous on täällä jo nyt

Viidettä vuotta käynnissä olevan Uusi puu -hankkeen tavoite ja tarkoitus on kertoa, mihin kaikkeen puu pystyy. Sen pääasiallisia kohderyhmiä ovat vaikuttajat ja poliittiset päätöksentekijät.

Koska puupohjainen biotalous on laaja ja vaikeasti hahmotettavissa oleva asia, Uusi puu kertoo siitä konkreettisten esimerkkien avulla. ”Tuomme esiin, mitä kaikkea puupohjainen biotalous on esimerkiksi paperin, puurakentamisen ja biopolttoaineiden lisäksi. Tehtävämme on kertoa, että ratkaisuja on olemassa jo nyt, eivätkä ne ole vain tulevaisuuden visioita”, Winqvist sanoo.

Kilpailulla hanke etsii uusia puupohjaisia ratkaisuja ja myös pyrkii tuomaan alan toimijat yhteen. Viimeisen kahden vuoden aikana hankkeeseen on liittynyt erityisesti uusia innovatiivisia startup-yrityksiä.

”Asioita ja tarinoita on helpompi viedä yhdessä eteenpäin. Yhteistyö on se kantava voima”, Winqvist sanoo.

Woodion kehittämä puukomposiittipohjainen lavuaari.
Woodio on kehittänyt vedenkestävää puukomposiittia, jota voidaan käyttää sisustamisessa ja rakentamisessa. Sen ensimmäinen sovellus materiaalille on lavuaari, joka on jo käytössä esimerkiksi rovaniemeläisessä Arctic Treehouse -hotellissa. Puukomposiitti on valmistettu pääosin uusiutuvista raaka-aineista ja se voidaan käytön jälkeen hyödyntää energiana.

Lisäys ja korjaus 11.12.2018: Lisätty Uusi puu -hankkeen kotisivu ja muutettu Metsäsäätiön rahoitusta koskevaa lausetta.


Uusi puu -hankkeen kotisivu

Aiemmin forest.fi:ssä:

14.6.2018: Uusi puu -kilpailu etsii taas puupohjaisia ratkaisuja ihmiskunnan ongelmiin

29.1.2015: Uusi puu –kilpailun voittajat on valittu

30.9.2014: Uusi puu kertoo, mitä biotalous on jo nyt

4.11.2016: Artikkeli Soilfoodista

Katso myös Metsäbiotalouden Tulevaisuuskuvasto


 

Kirjoita kommentti