Metsäyhdistyksen blogi: Muistoja Metsävisasta


Kirjoittaja työskentelee Suomen Metsäyhdistyksessä nuorisoviestinnän asiantuntijana.

Anne Turunen
Kirjoittaja Anne Turunen Metsävisan 2018 finaalin hermokeskuksessa. Kuva: Vilma Issakainen

Yläkoululaisten valtakunnallinen Metsävisa järjestetään 40. kertaa helmikuussa 2021. On perheitä, joissa visailijoita on jo kolmannessa polvessa.

Olen itsekin ollut mukana suunnilleen alusta asti, ensin 80-luvun alkupuolella innokkaana osallistujana. Ajattelin tietäväni metsistä paljon. Osa silloisen Metsätietokilpailun aiheista, kuten metsurin turvavarusteet, olivat kuitenkin kaupunkilaistytölle aivan hepreaa.

Jäin palkinnoitta, mutta se ei estänyt metsäalalle hakeutumista.

Mitä nämä kellertävät ovat?
Mitä nämä kellertävät ovat? a) Vuosikasvaimia b) Emikukintoja c) Hedekukintoja Kuva: Anne Turunen

Seuraavan kosketuksen Metsävisaan sain 90-luvun lopulla. Lounais-Suomen metsäkeskuksen metsäneuvojana vastasin mm. Varsinais-Suomen maakuntatason visasta. Järjestin sen keväisin Paimion metsäkoulun lehtorin Osmo Haatajan kanssa.

Keksimme jos jonkinlaisia kysymyksiä lyhyelle polunpätkälle:

Mikä on metsäojien tarkoitus?
a) Johtaa vettä kuiville kasvupaikoille
b) Johtaa vettä pois märiltä kasvupaikoilta
jne.

Rehtori viihdytti oppilaita nuotiolla Osmon ja minun tarkistaessa vastauksia.

Kun Metsävisa täytti 20 vuotta, koulun keittäjät toivat maastoon valtavan kermakakun.

Kaksi varsinaissuomalaista visailijaa jäi erityisesti mieleen

Reipas yläkoululainen Jussi pääsi maakuntakisaan kahtena vuonna. Jussille ei pelkkä Metsävisa riittänyt. Hän tuli työpaikalleni TET-jaksolle ja mukaani neuvontakäynneille.

Samalla, kun selvitin metsänomistajan kanssa metsän hakkuumahdollisuuksia ja hoitotöitä, opetin Jussille relaskoopin, hypsometrin ja kompassin käyttöä.

Yllättäen sain lähes 20 vuotta myöhemmin kuulla Jussin valmistuneen metsänhoitajaksi, tehneen kansainvälistä uraa ja palanneen kotiseudulleen metsäalan tehtäviin.

Toinen mieleeni jäänyt koululainen oli Saara. Hän voitti maakuntakisan ja sai kutsun finaaliin. Koska Saaran opettaja ei päässyt seuralaiseksi, minä lähdin. Preppasin Saaraa junassa matkalla Turusta Joensuuhun. Jälkeenpäin mietin, olisiko hän mieluummin matkustanut omassa rauhassaan sen sijaan, että tuputin hänelle metsäasiaa. Olinhan vieras aikuinen.

Oli toukokuun loppu ja perillä Joensuussa satoi lunta.

Tapasin sattumalta myös Saaran parikymmentä vuotta myöhemmin. Hän oli toimittajana eräässä tilaisuudessa ja tunnisti minut. Oli suuri ilo kuulla, että Saaran mielestä kilpailumatka oli ollut mahtava. Hän piti edelleen yhteyttä kämppäkaveriinsa ja hänen palkinnoksi saamansa visakoivu kasvoi kotipihassa.

Vuoden 2014 Metsävisan loppukilpailijat tutustuvat Aalto-yliopistossa puun käytön mahdollisuuksiin, tässä tapauksessa nanosellun valmistukseen. Kuva: Cecilia Eklund
Vuoden 2014 finalistit näkivät Aalto-yliopistolla, kuinka nanosellua valmistetaan ja puukuidusta kehrätään lankaa. Kuva: Cecilia Eklund
telttahotelli
Yksi viidestä oppilaiden ”hotellista” vuoden 2017 finaalissa. Kuva: Vilma Issakainen

Työ jatkui Metsävisan ”pääkonttorissa”

Vaihdoin maisemaa. Siirryin Metsäyhdistykseen Helsinkiin.

Olen kaapannut ison osuuden Metsävisan järjestelyistä. Teen työtä upeiden opettajien kanssa kilpailutehtäviä valmistellen ja itsekin oppien. Biologianopettajien Metsävisa-ryhmä pakertaa kilpailukysymysten ja vastausmallien parissa tunnin jos toisenkin, tarkemmin sanottuna monta päivää, elokuun ja marraskuun välisenä aikana.

Metsäalan yhteistyökumppanit pitävät kouluyhteistyötä tärkeänä. He varmistavat rahoituksen, ovat mukana finaalissa ja ottavat oppilaita kesätöihin.

Suomi 100 -vuonna tempaisimme ja kutsuimme finaalimatkalle sata oppilasta opettajineen. Kilpailutehtäviin vastattiin uudella mobiilisovelluksella. Helsingin yliopiston työpajassa finalistit laserkeilattiin videolle.

Oppilaat majoittuivat luontokeskus Haltian takapihalle puolijoukkuetelttoihin ja opettajat jakoivat kipinävuorot.

Oli jälleen toukokuinen takatalvi. Nuuksion Pitkäjärveen kastautuneiden finalistien uimapuvut jäätyivät yön aikana narulle.

Metsänvisan loppukilpailijoista otettiin yhteiskuva laserkeilaamalla, kun ryhmä tutustui Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokseen. Kuva: Anne Turunen
Ville Kankare laserkeilasi vuoden 2016 finalistit Helsingin yliopistolla. Kuva: Anne Turunen
Laserkeilatut finalistit vuosimallia 2016. Kuva: Ville Kankare
Laserkeilatut finalistit vuosimallia 2016. Kuva: Ville Kankare

Näytämme nuorille metsien tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet

Puolet yläkouluista osallistuu Metsävisaan. Miljoonan Metsävisa-osallistujan määrä ylittyi vuonna 2016. Suuri kiitos tästä kuuluu niille sadoille opettajille, jotka ahkeroivat tarkistaessaan koulutason kilpailulomakkeita.

50 parasta koulun voittajaa opettajineen saa ensi keväänäkin kutsun elämykselliselle finaalimatkalle. Pahassa koronatilanteessa varaudumme järjestämään virtuaalifinaalin, kuten viime keväänä.

Muistan vielä erään finalistin, Marikan. Olimme tutustuneet Helsingin yliopiston metsätieteiden osastoon, kun tämä 15-vuotias sanoi lounaspöydässä: ”Olin ajatellut, että minusta tulee kotitalousopettaja, mutta kyllä tuo trooppisten metsien tutkimuskin vaikutti aika mielenkiintoiselta.”

Muutaman vuoden päästä Marika opiskeli metsätieteitä Viikissä.


Keräämme muistoja 40. kertaa järjestettävän Metsävisan kunniaksi. Anna sinäkin oma muistosi talteen. Lue aiheesta lisää tai kirjoita muistosi heti alla olevan painikkeen kautta.

Muistojenkeruulomake

Kirjoita kommentti